Campbells Logotyp
Tuotteet    Passion For Food    Yritystiedot   Tiedotteet    Kuluttajapalvelu
Tuotemerkit    Campbell's   Blå Band   Lämmin Kuppi   Touch of Taste      Raguletto   

Me Campbell Soupissa teemme työtä puhtaampien sisältömerkintöjen eteen, koska olemme sitä mieltä, että hyvät raaka-aineet ovat paras mauste. Muun muassa siksi tuotteemme eivät sisällä lisättyjä arominvahventeita.

Työ, joka tehdään puhtaampien sisältömerkintöjen eteen, luo jatkuvasti uutta liikettä ja mahdollisuuksia. Jo vuonna 2006 aloitimme lukuisia tuotekehitysprojekteja, joissa keskityimme makuun, laatuun ja terveellisyyteen. Paransimme muun muassa ympäristötoimintatapamme, inventoimme tuotereseptimme sekä kyseenalaistimme kaikki meille saapuvat raaka-aineet määrällisesti, laadullisesti ja toiminnallisesti.

Vuodesta 2008 lähtien tuotteemme eivät ole enää sisältäneet transrasvoja, uuden Euroopan sisäisen ohjeistuksen mukaisesti. Tuotteisiimme ei ole myöskään lisätty arominvahventeita. Emme ole korvanneet arominvahventeita toisella ainesosalla tai lisäaineella, vaan annamme laadukkaiden raaka-aineiden antaa tuotteille luonnetta.

Samanaikaisesti olemme tarkastaneet tuotteidemme ravintosisällöt ja selventäneet niitä uudella GDA-merkinnällä (Guideline Daily Amount). Lisäksi olemme pudottaneet suolapitoisuutta Elintarvikeviraston suositusten mukaisesti.

Työskentelemme koko ajan kehittääksemme tapoja, joilla voimme parhaiten käyttää hyviä raaka-aineita antaaksemme tuotteillemme oikeaa makua. Klikkaa tästä, jos haluat tietää lisää missä olemme nyt muutamilla tärkeillä alueilla!



Ilman lisättyjä arominvahventeita
Arominvahventeita käytetään elintarviketeollisuudessa juuri siihen, mitä nimikin kertoo: vahvistamaan syömämme ruoan makua.
Elimistömme tarvitsee rasvaa
Rasvassa on välttämättömiä rasvahappoja, jotka ovat elintärkeitä ja joita elimistömme ei itse pysty muodostamaan. Ne täytyy sen vuoksi saada ravinnon mukana.
Sopiva määrä suolaa
Campbellsilla, kuten kotikeittiössäkin, suolaa käytetään mausteena korostamaan hyvää makua. Tarvitsemme suolaa, mutta nykyään tiedämme, että liika suola ei ole hyväksi terveydelle.
Selkeämpi ravintosisältömerkintä
Elintarvikepakkauksissa oleva merkintäjärjestelmä ravintosisällön ilmoittamiseksi. Merkinnän tarkoitus on auttaa kuluttajaa tekemään terveellisiä elintarvikevalintoja kaupassa.